Opinnot lähestyy loppuaan…

Aika hurjaa, syksyllä koulutusteknologian opintojen porukka tuntui vieraalta ja työmäärä hurjalta. Silti näistä opinnoista tunnun saaneen eniten irti koko yliopisto-opintojen aikana. Teoria ja käytäntö on yhdistynyt. Melkein odotan, että ensi syksyn pedagogisissa opinnoissa voisin jotakin oppimastani hyödyntää käytännössä.

Toinen uusi ”yliopistokokemus” on ollut ryhmän yhteisöllisyys. Ryhmätöiden suuri määrä on pakottanut tutustumaan ja ryhmäytymään. Omaa ajattelua on pitänyt selittää toisille ja on myös pitänyt ymmärtää toisten erilaisia ajattelutapoja. Erilaiset toimintaympäristöt on myös avannut silmiä miettimään omia tulevaisuuden näkymiä hieman eri tavoin.

Ehkä tärkein asia, jonka ole oppinut tai joka on vahvistunut talven aikana on se, että teknologia yksistään ei mahdollista yhteisöllisempää ja laadukkaampaa oppimista. Mikään teknologinen väline ei korvaa kasvokkaista kohtaamista, mutta täydentää niitä ja mahdollisesti kasvokkaista toimintaa tarvitaan vähemmän, mikä säästää aikaa ja matkustamista. Teknologiset välineet ovat työkaluja, joita pitää käyttää, jotta jälkeä saadaan näkyviin.

Talven aikana yritin ottaa blogia käyttöön gradutyöskentelyn tueksi. Graduni ei liity koulutusteknologian opintoihin, joten tämä valinta oli vapaaehtoinen. Gradun tekeminen on kuitenkin osoittautunut hieman tuskallisemmaksi projektiksi kuin mitä ensin ajattelin, joten sen käsittely blogissa ei tuntunut oikein mielekkäältä. Mutta tulipahan kokeiltua. Ehkä jos seminaariryhmässä kaikki kirjoittaisivat blogejaan ja siitä syntyisi keskustelua ja kannustusta, olisi oma asenne hieman erilainen.

Nyt tämä blogi hiljenee, ehkä joskus jossain muualla bloggailu jatkuu, kun sopiva aihe löytyy.

 

Blogin affordansseista

Näin vielä opintojen loppuvaiheessa on tarpeen palailla sovellusten affordanssien tarkasteluun. Talvella ajattelin, että affordanssien tarkastelu olisi jo suoritettu, mutta uusi ohjeistus tuntui tarkoittavan sitä, että arviointeja on vielä hyvä täydentää.

WordPress blogi on tullut talven aikana sovelluksista kaikista tutuimmaksi. Siihen syynä on blogin keskeinen rooli koulutusprojektissamme, jossa aluekouluttajalääkärit perehtyivät mahdolisuuteen käyttää blogia ohjauksen työkaluna. Blogi mahdollistaa vuorovaikutuksen artikkelien ja kommentointien kautta. Artikkeleita voidaan myös kirjoittaa yhdessä, mikä mahdollistaa yhteisen materiaalin tuottamisen. Blogiin voidaan myös liittää tiedostoja, jolloin erityisesti koulutusprojektissamme koettiin hyväksi se, että yhteiset tiedostot saadaan helposti kaikkien blogin käyttäjien luettavaksi. Sisältöjen löytämistä voidaan helpottaa asiasanoilla, kategorioilla ja myös välilehdillä.

Kun lääkärit toivoivat yhteistä vuorovaikutteista työskentelyalustaa, pohdimme koulutusprojektiryhmämme kanssa myös wiki-alustaa. Sen olimme itse kokeneet toimivaksi OTTO-kurssin aikana. Wiki alusta on kuitenkin kaikille julkinen ja sen muokkaamiseen voi osallistua myös ilman käyttäjätunnuksia. Suljetun ryhmän työskentelyssä tällainen alusta ei ole paras mahdollinen. Vaikka wiki-alusta mahdollistaa jaetun asiantuntijuuden muodostamisen ja yhteisöllisen tiedon rakentumisen, on joissakin toimintaympäristöissä tärkeää, että nämä tapahtuvat suljetussa ryhmässä. Tämä puolsi koulutusprojektissamme blogin käyttöä, sillä vaikka lääkärit eivät blogissaan potilasasioita käsittelekään, on blogi tarkoitettu juuri heidän oman työryhmänsä toiminnan kehittämiseen.

Koulutusprojektin aikana suurimmaksi haasteeksi blogin luomisessa tuntui teknisen haltuunoton lisäksi olevan asenne sisällön tuottamista kohtaan. Blogi koettiin hyväksi ja mahdollisuutta sen rakentamiseen arvostettiin. Kuitenkin samalla esitettiin osittain vitsikkääseen sävyyn, että eikö joku voisi tuottaa sisällöt blogiin käyttäjien puolesta. Yhteisöllisen tiedon tuottaminen vain vaatii jokaisen yksittäistä panostusta sisällön tuottamiseen ja muokkaamiseen ja keskusteluun osallistumiseen. Blogi ei työkaluna ratkaise vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia, jos työkalua ei käytetä. Eihän vasarakaan naulaa listoja paikalleen ilman, että joku vasaraa heiluttaa.

 

ACP, Vyew vai Skype?

Kuluneen lukuvuoden aikana ryhmätyöskentelyissä olemme hyödyntäneet erilaisia verkkopalavereiden järjestämiseen soveltuvia ohjelmia.Tämän bloggauksen tarkoituksena on hieman puntaroida millaisia kokemuksia näistä ohjelmista jäi.

Ensimmäisenä käytössämme oli ACP, koska sen käyttöä harjoiteltiin yhdessä yliopistolla ja se koettiin helpoksi ottaa haltuun. Yhteyksien kanssa oli välillä hieman ongelmia, mutta pääsääntöisesti kokemukset olivat positiivisia ja tekstin muokkaaminen ja tiedostojen tarkastelu samassa näytössä oli toimivaa. Aluksi pidimme tunnollisesti videoneuvotteluja, mutta yhteyksien parantamiseksi videokuva jäi lopulta pois. Ehkä alussa videokuva helpotti muihin ryhmän jäseniin tutustumista. Äänen yhdistyminen kasvoihin helpotti keskustelua.

ACP:n jälkeen ryhmämme tahtoi kokeilla jotakin uutta ja ehkä hieman kevyempää ratkaisua. ACP:n saa käyttöön rahalla ja ryhmämme toiminta olikin riippuvaista yliopiston järjestämistä virtuaalisista ryhmätyötiloista. Ilmainen vastaava työkalu oli vyew. Yksi ryhmän jäsenistä loi meille ryhmätyöhuoneen, jossa kokoonnuimme. Periaatteessa myös vyewissä oli mahdollista tuottaa yhteistä tekstiä ja tarkastella dokumentteja, mutta nämä työkalut olivat ehkä hieman kömpelöitä ja tekstin asettui näytölle miten sattui. Palavereiden aikana tahdoimme kuitenkin kesittyä olennaisiin asioihin, joten lopulta päädyimme siihen, että keskustelimme vyewin tai skypen kautta ja käsittelimme mahdollisia tekstejä tai muita materiaaleja Google Docsissa. Koska emme tarvinneet videokuvaa, usealla välilehdellä toimiminen oli ongelmatonta. Jos ääntä välittävissä ohjelmissa oli ongelmia, ryhmämme pelasti usein facebook, jossa saattoi ilmoittaa muulle ryhmälle, että mikä tekninen ongelma oli kyseessä ja tarvittaessa chat-keskustelua voitiin käydä siellä.

Parhaiten ryhmämme sai äänet toimimaan Skypen välityksellä, vaikka välillä ääni kiersikin melko pahasti. Mikrofonien asetuksia muokkaamalla tämäkin ongelma saatiin pois. Teknisiin ongelmiin saatiin aina varautua ja muutaman kerran tekniikka yksinkertaisesti rajoitti jonkun ryhmän jäsenen osallistumista ja loppu ryhmä työskenteli parhaan kykynsä mukaan. Verkkopalaverit olivat ryhmätyöskentelyssä talven mittaan merkittäviä, sillä ryhmämme harvoin tapasi lähiopetuspäivinä koko ryhmää.

Verkkopalavereissa oli sekä hyvät että huonot puolensa. Palaverit voitiin sopia mitä ihmeellisimpiin vuorokauden aikoihin, koska ei tarvinnut poistua kotoa. Palavereissa myös pysyttiin tiukasti asiassa, eikä alettu jutustelemaan mukavia, mikä käy helposti jossain vaiheessa kasvokkaista tapaamista. Toisaalta itse koin välillä stressaavaksi kodin hiljentämisen. Alku vuoden videoneuvotteluja varten piti miettiä mitä näkyy oman selän takaa, kun kotona on muitakin kuin itse. Pienessä asunnossa äänet esimerkiksi keittiöstä kuuluvat hyvin myös mikrofonin kautta kavereille. Eikä kavereiden korvia oikein helli vähemmän pienen koiran vähemmän hiljainen haukku. Eri asia ehkä olisi, jos olisi erillinen työhuone, josta voisi sulkea oven ja jättää muun perheen sen taakse. Toisaalta miehen apua tarvittiin aina välillä teknisten ongelmien ratkaisemiseksi, joten liian kauas ei kannattanut sulkeutua.

 

Pohdintoja blogeista

Koulutusprojektimme on raporttien viimeistelyä vaille valmis. Loppujen lopuksi pääsimme aivan positiiviseen lopputulokseen, kun kohderyhmä perusti oman suljetun bloginsa ja pohti sen käyttötarkoitusta. Noin kymmenen hengen yhteisen blogin päivittäminen vaatii työn- ja vastuunjakoa, mutta toisaalta hyväksyvää ilmapiiriä jokaisen kirjoittaa ja muokata sisältöä. Keskustelua heräsi paljon kategorioista, koska niillä saadaan sisältöä hallittua.

WordPress blogin käyttäjien hallinta oli hiukan monimutkaista. Lukijoiden roolia ei voi muuttaa käyttäjien hallinnassa, vaan kutsut on lähetettävä kokonaan uudelleen. Toisaalta näin ei vahingossa voi antaa jollekin oikeuksia. Blogin hallinta koettiin myös vaikeaksi opetella itsenäisesti, mikä yllätti meidän odotukset. Tietotekniikan käyttö ei kuitenkaan vielä kaikille ole luontevaa, mitä ei sovi unohtaa uusia tuulia tuodessa.

Itse seuraan vapaa-ajalla paljon käsityö- ja sisustusblogeja. Tänä keväänä Yle on näyttäny Blogistania-ohjelmaa, jossa esitellään blogien kirjoittajia. Blogit ovat voineet poikia yllättävän suuria projekteja kirjoittajilleen ja niistä on tullut osa työtä. Tavallisesta harrastelijasta on blogin kautta voinut tulla kirjailija ja kirjan lukijakunta on jo valmiina. Yritykset ja lehdet hyödyntävät blogeja omassa toiminnassaan mainosten ja juttujen muodossa. Sekä bloggaaja että yritys hyötyvät tällaisesta toiminnasta. Blogien ylläpitämiseen suhtaudutaan myös hyvin tosissaan. Kuvien ottamiseen ja sisältöjen tuottamiseen panostetaan oikeasti. Harrastukseen liittyvä blogi myös kannustaa harrastamaan.

Miten tällaisen samanlaisen innon saisi siirrettyä opiskeluun liittyvään blogiin? Etsin muutamia gradun tekoon liittyviä blogeja, mutta niistä ei löydy samanlaista innostavaa ja kannustavaa vuorovaikutusta. En voi itsekään kehuskella aktiivisuudella blogien kommentoinnissa, mutta jos samantyylisen ideoiden jakamisen ja toisten kannustamisen saisi siirrettyä käsityöblogeista opiskelublogeihin, voisi yksinäisestä gradun vääntämisestä tulla mielekkäämpää. Toisaalta en tiedä tahtoisinko itsekään jakaa gradun kanssa koettuja kokemuksia, joista onnistumiset eivät ole yleisimpiä…

 

Yhteisen tekstidokumentin laatiminen

Koulutusteknologian opintojen aikana olemme erilaisissa ryhmissä tuottaneet yhdessä tekstiä, kun olemme laatineet suunnitelmia ja raportteja. Viimeisimpänä laadimme koulutusprojektin loppuraportin. Tärkeää näiden tekstien tuottamisessa oppimisen näkökulmasta on se, että jokainen ryhmän jäsen voi osallistua tasapuolisesti tekstin sisällön tuottamiseen ja muokkaamiseen. Joskus aikaisemmin ryhmätöissä käytössä on ollut tapa lähettää yhtä word-tiedostoa sähköpostilla ryhmän jäseniltä toiselle tai pahimmillaan jokainen on kirjoittanut oman osuutensa ja yksi ryhmän jäsen on muodostanut tekstipätkistä yhden tiedoston. Sähköpostilla lähetetyn tiedoston ongelma on se, että lopulta tekstiversioita on useita  ja on vaikea hahmottaa missä on se versio, jossa on viimeisimmät muutokset.

Jotta välttyisimme eksyneiltä versioilta ja irrallisilta tekstikappaleilta, ryhmämme on pitkin talvea käyttänyt Google Dokumentteja. Google Docs mahdollistaa saman dokumentin jakamisen useiden henkilöiden kesken, jolloin ryhmäläisten tekemät muutokset ovat lähes reaaliaikaisesti toisten ryhmän jäsenten nähtävillä. Ryhmämme onkin muokannut tekstiä sekä eriaikaan, että toisaalta kesken acp-, view- tai skype-palaverin aikana. Välillä tarvittavista muutoksista on myös käyty viereisellä välilehdellä facebookissa ja sitten siirrytty taas muokkaamaan tekstiä. Google Docs sisältää perushyvät tekstinkäsittelymahdollisuudet, joista tosin kaikkia painikkeita ei löydä aivan niin helposti kuin on tottunut wordistä löytämään. Lisäksi oikoluku ei oikein ymmärrä suomea, joten viimeinen tekstiasun tarkistus on tehtävä jossain toisessa teksinkäsittelyohjelmassa tai sitten luettava itse suurella huolellisuudella. Muotoilujen ja kuvien kopiointi esimerkiksi wordistä ei myöskään toimi, joten muotoilut on tehtävä lopuksi siinä sovelluksessa, jossa viimeinen versio työstä laaditaan.

Google Docsin kautta myös kirjallisten töiden palauttaminen on näppärää, kun valmiin tiedoston voi jakaa esimerkiksi opettajille. Jakaessa voi myös lähettää viestin sähköpostiin, jotta vastaanottaja tietää mistä on kyse. Dokumenttia jakaessa voi määrittää myös käyttöoikeudet, ketkä saavat muokata, kommentoida tai vain lukea tiedostoa. Kommentointimahdollisuutta olemme itse käyttäneet melko vähän, mutta opettajilta on sitä kautta saatu palautetta.

Tekstitiedostojen lisäksi Google Docsissa olemme laatineet diaesityksiä. Jokainen on voinut laatia yhteiseen pohjaan omaa osuuttaan käsittelevät diat. Esityspaikalla meidän ei ole tarvinnut pelata muistitikkujen kanssa, vaan nettiyhteys on riittänyt esityksen esiin saamiseksi.

Yhteisen tekstin tuottaminen vaatii kompromisseja ja yhteisten toimintatapojen sopimista. Saako jokainen muokata tekstiä täysin vapaasti vai ehdotetaanko muokkauksia toisen tekemään tekstiin jotenkin muuten? Yhteisen tekstin tuottamisen kautta tapahtuu myös yhteisöllistä oppimista, kun jokainen tuo oman näkökulmansa tekstiin. Esimerkiksi meidän ryhmämme työskentelyssä ryhmäläisten erilaiset taustat ovat tuoneet töihin erilaisia mahdollisia teoreettisia viitekehyksiä, joista sitten on lähdetty muokkaamaan yhteistä. Tällainen yhteisöllinen tiedon tuottaminen ei välttämättä ole kevyempää kuin yksin tekstin pakertaminen. Omien ajatusten lisäksi pitäisi ymmärtää miten muut saman asian ymmärtävät. Tällaisen tiedon prosessoimisen kautta on oppiminen toivottavasti syvällisempää.

 

Eri vaiheissa

Juuri nyt opiskelu on kirjoittamista, kirjoittamista ja kirjoittamista. Koulutusprojektin koulutuskerrat on pidetty ja on loppuraportin aika. Vaikka koulutusprojektin aikana tuntui, että asennemuutos on hirmuisen vaikea saada aikaan, on nyt todettava, että jotain muutosta kohderyhmässämme tapahtui, koska blogi yhteisenä viestintävälineenä otettiin käyttöön.

Vaikka osallisuuden ja itse tekemisen merkitys pitäisi olla minulle jo tuttua asiaa, taas huomasin, miten paljon paremmin asioita opittiin ja pystyttiin käsittelemään, kun kohderyhmä pääsi itse tekemään. Kaikki ei sujunut kerralla, mutta se ei lopulta haitannut, koska kohdattujen ongelmien kautta päästiin keskustelemaan asioita eteenpäin. Ja haasteiden voittaminenhan tuottaa onnistumisen kokemuksia.

Tuohon edelliseen lauseeseen pitäisi jaksaa uskoa juuri nyt gradun suhteen. Kun aineistosta huomaa puutteita, sitä kohtaan löytyy lähinnä kritiikkiä, mietin, että miksi valitsin juuri tämän aiheen. Mitään positiivista ahaa-elämystä en ole vielä löytänyt. Oivaltaminen tapahtuu hitaasti siksikin, että englanninkielen ymmärtäminen ei ole luontevaa ja vie aina aikaa. Kolbin kokemuksellisen oppimisen teorian suuri heikkous on siinä, että siihen on  kerätty useista eri teorioista sopivia kohtia ja niiden alkuperäinen tarkoitus on voinut muuttua Kolbin käsittelyssä. Kaikki lainaukset on siis tarkistettava, mutta lähes sata vuotta vanhoja teoksia ei niin vain löydykään. Reijo Miettinen (Aikuiskasvatus 2/1998) on artikkelissaan sanonut, että Kolbin teoria ei kestä tieteellistä tarkastelua. Tänään olen todennut, että tuo kirja, joka sisältää kyseisen teorian, ei myöskään kestä vähemmän tieteellistäkään käsittelyä. Irtonaiset sivut ovat pari kertaa lentäneet lattialle.

 

Rajauksia

TEL1-kurssi jäi sittenkin pois minun kevään ohjelmasta. Jotenkin tätä työmäärää on nyt rajattava ja vaikka opiskelu onkin kivaa, on niin paljon kaikkea muutakin, mitä tahdon ehtiä tehdä 🙂 Kun istun päivät gradun kanssa tietokoneella, alkaa kevätaurinko jo hiukan houkutella muihin juttuihin. Mutta vakavasti ottaen mietin kurssille osallistumista monta kertaa monelta kantilta. Ihan keyesti en kurssia jättänyt, mutta nyt tuntuu, että hyvä näin.

Kopro kuitenkin etenee ja on ihan mielenkiintoinen projekti. Aluksi suunnittelimme esittelevämme lääkäreille useita eri ohjelmia, joita he voisivat käyttää. Nyt kuitenkin päädyimme siihen, että esittelemme vain blogin, koska jo siihen liittyy monenlaista haastetta. Uusi teknologia herättää aina ensin vastustusta ja käyttön opettelussakin menee aikaa. Blogin kohdalla pelkkä teknologian käytön opettelu ei riitä, vaan on mietittävä myös pedagogiset ratkaisut. Jotta blogi vastaisi todelliseen tarpeeseen, on lääkäreiden pohdittava itse esimerkiksi blogin rakenne ja toki tuottaa myös sisältö. Neljälle tunnin mittaiselle koulutuskerralle riittää siis hyvinkin sisältöä. Ymmärrän kyllä lääkäreiden pienen vastahakoisuuden teknologian käyttöön, koska itse poden edelleen sitä samaa.

Kun muut opiskelut on rajailtu, pitäisi osata tehdä rajauksia myös gradun suhteen. Käsitteiden analyysi meinaa paisua hiukan laajaksi. En ole aiemmin ajattelut, että kokemuksen käsitettä voi tarkastella niin monesta näkökulmasta! Lisäksi pitäisi tarkentaa tutkimuskysymyksiä, mikä on onneksi systemaattisessa analyysissä vielä tässä vaiheessa mahdollista.

Sain tänään taas muistutuksen siirto-opiskelijuudestani, kun sähköposti oli osoitettu toisen vuosikurssin opiskelijoille.. Hitaasti on aika kulunut vuodesta 2006 😀 Vaikka oikeasti on aika pelottavaa miten nopeasti aika on mennyt, kun töitäkin on tässä välissä ehditty tehdä aikasta paljon. Motivaatio valmistua ei ainakaan vähene tuosta ajatuksesta.

 

Taas korvataan…

Ajattelin ensin, että en osallistuisi TEL1-kurssille. Vaikka en ollut ilmoittautunut, niin tuli infoa kurssista ja kaveritkin sanoivat, että vaikuttaa hyödylliseltä. Siispä päätin sittenkin lähteä matkaan, tuleepahan koulutusteknologian perusopinnot sitten kokonaisuudessaan tehtyä ja mukava pieni lisä stressi vielä tähän kaiken muun tekemisen päälle. Onnistuin siis ohittamaan kurssin ensimmäisen päivän, mutta tänään ja eilen olen tutustunut kurssin toimintaympäristöihin Moodleen ja Second Lifeen.

Moodle tuntuu helppokäyttöiseltä ainakin keskustelujen ja liitetiedostojen osalta. Osasin jopa vaihtaa kotipaikkakuntani Kouvolasta Ouluun. 🙂 SL taas ei oikein tunnu omalta jutulta. Opin kyllä liikkumaan siellä ja muuttelin asetuksiakin, mutta silti en tunne oloani oikein mukavaksi. Tuli ikävä seikkailukasvatuksen kursseille tekemään, kokemaan ja jakamaan asioita ihmisten kanssa kasvotusten. Mutta annan toiselle elämälle mahdollisuuden. Vaatteita en vielä osannut apinalleni laittaa, siinäpä riittää tekemistä loppuviikolle.

Huomaan, että eniten teknologiassa vastustaa uusien ohjelmien käytön opettelu. Kun jokin ohjelma on tuttu, sitä käyttää ihan mielellään, mutta alkukankeus ärsyttää. Tämä on ehkä myös ongelmana koulutusprojektimme lääkäreillä. Pitäisi ensin muutaman tunti käyttää laitteen tai ohjelman opetteluun, jotta siitä voi saada hyödyn irti. Lääkärit kyselivät, että mitä lisäarvoa tvt mahdollisesti heidän työhönsä tuo. Ei turha kysymys ollenkaan. Samalla tavalla itse kysyn, mitä lisäarvoa SL tuo opiskeluun. Hyödyttääkö uusi ohjelma oppimista laajemmin vai opinko vain uuden ihan kivan pelin? Siinäpä riittää selvitettävää kevään ajaksi.

 

Gradun käsittämistä

Tänään gradu ei edennyt paljoakaan. Nyt toivoisin, että olisin joskus ymmärtänyt opiskella englannin kieliopin hiukkasen sujuvammaksi, eikä haittaisi, jos sanastokin olisi vähän paremmin hallussa. Pitäisi ymmärtää käsitteiden ’comprehension’ ja ’apprehension’ ero. Suomentaisin ne tässä vaiheessa ehkä käsittämiseksi ja ymmärtämiseksi. En ole vain aiemmin pohtinut suomen ’käsittämistä’ sanana kovin tarkasti, mutta onhan sillä kai yhteys käsitteelliseen ymmärtämiseen. Kolb on kyllä näitä avannut useassakin kohtaa, koska nämä ovat melko keskeisiä käsitteitä hänen selittäessä oppimisen rakennetta. No, eiköhän ajan kanssa selkeydy noiden ero vielä tarkemmin.

Ero on myös sillä opiskeleeko kotosalla vai yliopiston kirjastossa. Kotona aineiston saamaa huomiota kerjää myös joku muu, kuten alta näkyy..

Kaverin mielipide kokemuksellisen oppimisen kehästä

 

Graduajatuksia

Kun blogini nimeksi olen laittanut ”Opiskelun pitkoksilla” ajattelin laajentaa kirjoituksia koskemaan myös muuta opiskeluani koulutusteknologian lisäksi. Enäähän ei paljon muuta puuttuisi kuin gradu, lopputentti ja tuo koulutusprojekti. Vihdoinkin ainakin periaatteessa pitäisi päästä keskittymään gradun tekemiseen, kun työt on taas hetkeksi tehty. Blogi voi ehkä toimia jonkinlaisena epämääräisten ajatusten muistikirjana graduprosessin aikana.

Graduni aihe lähti alunperin kiinnostuksestani seikkailukasvatukseen, mutta seikkailukasvatuksen rooli taitaa jäädä melkoisen pieneksi. Teen siis systemaattista analyysia David A. Kolbin kokemuksellisen oppimisen teoriasta. Aineistona minulla on Kolbin teos ”Experiential Learning – Experience as the Source of Learning and Development”.

Gradun aloittamiseen on liittynyt aika monta epävarmuutta aiheuttavaa seikkaa. Ensinnäkin aiheen valitseminen ei ollut ihan helppoa, kun mielenkiintoisia aiheita oli aika paljon. Kun aiheen valitsin ja esitin, sain kannustavat kommentit, että ainahan voi yrittää, mutta tuo ei kyllä ole oikea oppimisteoria. Metsään kuulemma saa kuitenkin mennä ja hakukoirat laitetaan tarvittaessa perään. Näiden kannustavien sanojen jälkeen mietin, että vaikka ei olisikaan mitään järkeä, tahdon kuitenkin yrittää. Tämähän on oikeasti vain gradu!

Nyt gradu on siinä vaiheessa, että yritän määritellä tutkimuskysymykseni kannalta keskeisiä käsitteitä, joita Kolb on teoriassaan käyttänyt. Huomaan, että oppiminen nousee koko ajan keskeisemmäksi. Siihen voi myös vaikuttaa viime syksyn aikana käsitellyt asiat koulutusteknologian kursseilta. Oppimisestahan sielläkin puhuttiin ja vieläpä konstruktivistisesta ja itsesäätöisestä sellaisesta, joihin myös Kolb viittaa. En ehkä olekaan enää niin kiinnostunut siitä, miten seikkailukasvatusprosesseissa opitaan kokemuksista, vaan ehkä laajemmin siitä, miten nuori voi oppia kokemuksista ja millaiset valmiudet nuorilla on tähän. Onneksi tämä tutkimusmenetelmä mahdollistaa ajatusten rakentumisen pikkuhiljaa. Tutkimuskysymystä voi arvioida ja tarkentaa koko prosessin ajan.